Ihminen ei ole juurikaan muuttunut jääkauden ajoista, elimistö toimii samalla tavalla nyt kuin 15 000 vuotta sitten. Elinympäristö onkin sitten aivan toinen juttu.

Syntyessään ihminen on edelleen yhtä avuton ja muiden armoilla, ei yhtään sen kehittyneempi nyt, kuin jääkaudella. Sisäänrakennettuna on samanlainen hermosto, joka säätelee elintoimintoja ja käsittelee informaatiota.

Hermosto jakaantuu keskushermostoon ja ääreishermostoon. Takerrutaan tässä kohtaa ääreishermostoon, joka jaetaan tarkemmin vielä somaattiseen ja autonomiseen hermostoon.

Karkeasti jaettuna somaattinen hermosto on tahdonalainen ja sen avulla säädellään tahdonalaisia toimintoja, kuten luustolihasten liikkeitä, kun taas autonominen hermosto on tahdosta riippumaton ja säätelee automaattisia toimintoja, kuten sydämen sykettä.

Autonominen hermosto taas jaetaan sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Raapaistaan nyt sympaattisen hermoston toimintaa, muita sitten myöhemmin.

Taistele tai pakene

Sympaattinen hermosto reagoi automaattisesti vaaran uhatessa ja alkaa tuottaa mm. adrenaliinia ja kortisolia elimistöön. Tätä uhkaavaan tilanteeseen reagointia kutsutaan Taistele tai pakene -reaktioksi, jonka aikana elimistö valmistautuu toimintaan.

Tämä reaktio on tarpeellinen ja auttaa ihmistä toimimaan stressaavissa, uhkaavissa tilanteissa. Se parantaa toimintavalmiutta, lisää keskittymiskykyä, havainnointikykyä, nostaa sykettä ja avaa hengitysteitä parantaen hapenottokykyä. Lihakset saavat enemmän happea kiihtyneen verenkierron seurauksena. Kokonaisuudessaan reaktio virittää kehon valmiiksi vaativaa fyysistä suoritusta varten.

Jääkauden ihmisellä uhkaava tilanne saattoi olla esimerkiksi villieläimen kohtaaminen. Sympaattisen hermoston reagoinnin ansiosta elimistö valmistautui tilanteeseen ja teki kaikkensa selviytymisen eteen.

Esi-isillämme stressaava tilanne oli tavalla tai toisella nopeasti ohi, joko voitit taistelun tai pääsit pakoon tai sitten et. Stressitilanne loppui joka tapauksessa, uhasta riippuen, hyvinkin pian.

Taistele tai pakene -reaktion kannalta tilanne on nykyään huonompi. Uhkaava tilanne ei välttämättä olekaan nopeasti ohi vaan stressitila jää päälle pitkäksi aikaa. Jääkaudella hyvin palvellut autonominen toiminto ei vastaa nykyajan tarvetta, ainakaan kaikilta osin.

Elimistö ei nimittäin osaa erottaa stressin syytä. Elimistön kannalta stressireaktio on sama, olet sitten joutumassa hyökkäyksen kohteeksi tai murehdit työttömyyttä, perheongelmia, äkillisiä elämänmuutoksia tai lainanlyhennystä. Mitä tahansa mitä elämä nykyihmiselle eteen tuo.

Pitkittyneen stressitilan aikana elimistö luulee olevansa jatkuvasti uhattuna, jonka seurauksena elimistön kortisolituotanto pysyy koko ajan korkealla tasolla.

Pitkään jatkuessaan korkea kortisolitaso aiheuttaa erilaisia ongelmia, kuten ahdistusta, uniongelmia, masennusta, muistiongelmia, ärtyneisyyttä, väsymystä ja keskittymisongelmia.

Korkea kortisolitaso myös heikentää vastustuskykyä, kohottaa verenpainetta, sekoittaa aineenvaihduntaa ja häiritsee ruokahalun säätelyä.

Häiriö aineenvaihdunnassa saa kehon säästöliekille, jolloin energiaa varastoituu ja sen vapauttaminen vähenee. Rasvaa varastoituu etenkin keskivartaloon.

Nälän ja kylläisyyden säätelyn ongelmien seurauksena kylläisyyden tunne kestää vähemmän aikaa ja alkaa tehdä mieli rasvaista ja sokerista ruokaa.

Stressitilan hellittäessä kortisolitaso laskee ja edellä kuvatut oireet helpottavat.

Liikunta vähentää stressiä

Myös liikunta aiheuttaa elimistössä stressitilan, joka nostaa kortisolitasoa kehon kuormittuessa ja joutuessa töihin. Liikuntasuorituksen jälkeen kortisolitaso kuitenkin palautuu ja laskee alemmalle tasolle, jolla se oli ennen liikunnan aloittamista.

Tähän kortisolitason laskuun säännöllisen liikunnan vaikutus stressin lieventäjänä perustuu. Liikuntakerta toisensa jälkeen elimistön kortisolitasoa saadaan laskettua edellistä lähtötasoa alemmas, kohti normaalia tasoa.

Liikunnaksi kelpaa tässä kohtaa mikä tahansa pitkäkestoinen liikuntasuoritus, jossa syke nousee. Jo 30 minuutin reipas kävelylenkki auttaa laskemaan elimistön kortisolitasoa.

Säännöllinen liikunta kohottaa myös kuntoa ja kohonnut kunto puolestaan parantaa stressinsietokykyä. Tämä tarkoittaa, että seuraavassa elimistöä tressaavassa tilanteessa kortisolitaso ei nouse yhtä ylös kuin aikaisemmin. Oli stressin aiheuttaja sitten mikä hyvänsä, liikunta tai perheriita.

Voidaan kärjistää, että paremmassa kunnossa olevalla ihmisellä on myös parempi stressinsietokyky.

<- Palaa etusivulle